Tehdyt toimenpiteet

26.4. Kohtaaminen

Partioviikko ylpeänä esittää: TÄYSIN UUDISTUNUT KOHTAAMINEN 2015

Tervetuloa vuoden menevimpään partiotapahtumaan! Kohtaaminen tuo partion useisiin Helsingin keskeisimpiin kohteisiin sunnuntaina 26.4. Sudenpennut ja seikkailijat ystävineen ja perheineen valloittavat aamupäivän aikana Korkeasaaren. Samaan aikaan tarpojat, samoajat ja vaeltajat ottavat haltuunsa koko kaupungin ytimen. Kaikki kohtaavat toisensa iltapäivällä Suvilahdessa Partiofestareilla! Rikotaan kaikki ennätykset ja tehdään Suomen suurin ihmislogo, Finnjamboree 2016 Roihun logo. Siitä kuvasta sä et haluu jäädä pois!

Kaikkien alueen johtajaikäisten kunniaksi päivä huipentuu johtajabileisiin Suvilahden Kattilahallissa. Tuu messiin, niin et missaa!

Osallistumismaksu 16 € 16.4. mennessä ilmoittautuneille.

Jäitkö ilman lippua? Ei hätää! Voit vielä hankkia itsellesi ja kaverillesi rannekkeen Holvista. Lipun hinta 17,5 €. Holvista lipun ostaneet saavat rannekkeensa tapahtuman aloituspisteistä Korkeasaaresta tai Kansalaistorilta. Valitse lipputyyppi aamupäivän ohjelman mukaan ja pääset mukaan vuoden isompaan partio tapahtumaan lähes 4 000 muun osallistujan kanssa! Lipunmyynti on auki 24.4. klo 16 asti. https://holvi.com/shop/Kohtaaminen

AAMUPÄIVÄ
Aamupäivän ohjelma on jaettu kahteen osaan ikäkausien mukaan, jotta osallistujat saisivat
tapahtumasta mahdollisimman paljon irti.

  • Sudenpennut ja seikkailijat suuntaavat askeleensa Korkeasaareen koko aamupäiväksi.Sudenpennuilla vierailu voidaan sisällyttää Lemmikki-jälkeen ja seikkailijoilla Luonnonsuojelija- merkkiin.
  • Tarpojat, samoajat ja vaeltajat osallistuvat aamupäivän aikana Helsingin keskustassa kaupunkiseikkailuun nimeltä Puuttuva Palanen. Kierros alkaa Kansalaistorilta, Musiikkitalon ja Kiasman välistä. Teeman mukaisesti osallistujat keräävät pisteistä palasia, joita tarvitaan kierroksen huipentuessa Suvilahteen. Tarpojat kokevat Kaupunkisuunnistus ja Kotipaikan kulttuuria aktiviteetteja, samoajat Entä jos jokin olisi mennyt toisin aktiviteettia ja vaeltajat kokevat Kulttuuripäivä ja Taiteen muodot aktiviteetteja.

ILTAPÄIVÄ:
Iltapäivän ohjelma yhdistää kaikki ikäkaudet upeisiin Partiofestareihin Suvilahteen!

  • Tarpojat, samoajat ja vaeltajat saapuvat Suvilahteen hieman aikaisemmin kuin nuorimmat ikäluokat, sillä he saavat keräämiään palasia vastaan erivärisiä papereita, joiden kanssa muodostetaan valtava Roihun logo, josta otetaan ilmakuva. Tämä on mieletön tilaisuus rikkoa ennätyksiä kun tuhannet ihmiset muodostavat yhteistyöllä suunnattoman kuvan! Kuka muu siihen paremmin pystyisi kuin partiolaiset?
  • Partiofestareilla huippuesiintyjä!

ILTA (K-15)
Hauskuus ei lopu iltapäivään! Vuonna 2015 Kohtaamisessa halutaan kiittää johtajia ja aikuisia
koko onnistuneesta partioviikosta, joten tapahtuma pitää sisällään vuoden parhaat johtajabileet,
jotka järjestetään Kattilahallissa pari tuntia iltapäivän ohjelman jälkeen! Bileissä on ruokaa,
esiintyjiä, valoja ja musiikkia, sekä mahtavaa yhdessäoloa johtajajengillä. Näitä bileitä yksikään
samoaja, vaeltaja tai aikuinen ei yksinkertaisesti halua missata!


PÄIVÄN AIKATAULU
9:00 Sudenpennut ja seikkailijat aloittavat päivän Korkeasaaressa
9:30 Tarpojat, samoajat ja vaeltajat kokoontuvat Kansalaistorille
11.30-12.15 Tarpojat, samoajat ja vaeltajat siirtyvät Suvilahteen
12.15 Järjestäytyminen ilmakuvaan alkaa
12.30-13.3 Sudenpennut ja seikkailijat siirtyvät Suvilahteen
14.00-15.15 Partiofestarit Suvilahdessa
15.15 TAUKO
Johtajat voivat saattaa lapset kotiinpäin
18.00-21:00 Johtajabileet (K-15)

Ilmoittautuminen

Kaikki osallistujat ilmoittautuvat oman lippukunnan Kohtaamiskontaktille. Kysy lisätietoja omasta lippukunnastasi! Ilmoittautuminen alkaa 9.3. ja päättyy 16.4. eli ole ajoissa liikkeellä, jottet jää ilman lippua!

Lisätietoja: Liitteenä oleva Kohtaamiskontaktin vihko

Purkki / FB / #partioviikko